Helsingin Sanomat halusi tutkia sitä, kuinka moni matkustaja tervehtii bussikuskia bussiin noustessaan. http://www.hs.fi/kaupunki/a1457840765212

Asiaa tutkittiin kahdella tavalla. Toimittajat tarkkailivat pääkaupunkiseudun busseissa kyytiin nousevia matkustajia. Yhteensä 250 matkustajan tervehtimistä tai sen puuttumista havainnoitiin. Tulokseksi tuli, että noin kolmasosa matkustajista sanoi kuskille hei tai moi.

Toiseksi kuka tahansa saattoi kertoa omasta tervehtimiskäyttäytymisestään avoimen verkkokyselyn kautta. Nyt yllättäen yhdeksän kymmenestä väitti tervehtivänsä bussikuskia kyytiin noustessaan.

Jutun kirjoittanut toimittaja hämmästelee ristiriitaisia ”tutkimustuloksia”. Hän kutsuu havainnoimalla tehtyä tutkimusta epätieteelliseksi. Aivan oikein toimittaja pohdiskelee sitä, että kysymysten muotoilu on saattanut vaikuttaa verkkokyselyn lopputulokseen. Tervehtimisen laatua kun ei siinä määritelty. Moni vastaaja on voinut laskea esimerkiksi pelkän hymyilemisen tervehtimiseksi.

Mutta silti: kuinka moni mahtaa innostua vastaamaan nettikyselyyn antaakseen itsestään ikävän ja ankean kuvan. Että en siis tervehdi koskaan ketään, ainakaan bussikuskeja (ja ylpeä siitä).

Havainnoimalla tehdyllä tutkimuksella on yksi vankka etu puolellaan. Siinä otos on tehty ainakin jollakin tavalla satunnaisesti. Jotta otos olisi edustava olisi se toki tehtävä paljon huolellisemmin ja havaintoja kerättävä useampana aikana. Lehti halusi kuitenkin ilmeisesti selvittää nimenomaan sitä, kuinka usein bussikuskia tervehditään eli kuinka moni bussiin nousevista tervehtii. Ja nimenomaan osuuksien selvittämisessä avoimen nettikyselyn tieteellinen arvo on pyöreä nolla.