Tarubeen perustaja VTM Taru Berndtson on valmistunut Helsingin yliopistosta vuonna 1994 pääaineenaan sosiaalipolitiikka. Hän on tehnyt töitä tutkimuksen parissa 1980 –luvun loppupuolelta lähtien muun muassa Oikeuspoliittisella tutkimuslaitoksella, Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakesissa, Helsingin tietokeskuksen kaupunkitutkimusyksikössä, Epilepsialiitossa, Kunta-alan ammattiliiton työelämän kehittämisosastolla, Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiössä sekä Helsingin Sanomien toimeksiannosta.
”Yhteistyö Tarun kanssa sujui joustavasti. Saimme ammattitaitoisesti ja innovatiivisesti toteutetun lukijatutkimuksen,
josta on meille hyötyä lehtemme uudistuksessa.”
Toimituspäällikkö Heidi Enne, Suomen Asianajajaliitto
”Teetimme Tarubeella selvityksen vammaissosiaalityötä tekeville henkilöille vuosien 2016-2017 aikana. Yhteistyö sujui hienosti ja saamamme selvitys ylitti toiveemme. Koimme yhteistyön Tarubeen kanssa helppona ja antoisana ja voimme lämpimästi suositella yritystä vastaavanlaisiin tehtäviin.”
Laura Tolkkinen
(Johtaja, Lauttasaaren opiskelija-asunnot, Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö)
”Taru toteutti lukijatutkimuksemme tehokkaasti ja ammattitaitoisesti. Saimme paljon hyödyllistä tietoa lehtemme kehittämiseksi.”
(Tietomediat Oy, HankintaVinkit -lukijatutkimus)
”Kiitos hyvästä ja joustavasta yhteistyöstä! Taru toteutti tarpeidemme mukaan räätälöidyn sähköisen kyselyn seurantaloja omistaville yhdistyksille sekä analysoi sen tulokset puolestamme.”
(Suomen Kotiseutuliitto 2015, Seurantalojen korjausavustukset, selvitys valtionavustusten käytöstä)
Lehtijuttuja ilmestynyt myös muun muassa Kodin Kuvalehdessä, Posti- ja logistiikka-alan unionin Reitti –lehdessä, Julkisten ja hyvinvointialojen liiton Motiivi –lehdessä, Akavan erityisalojen Yhteenveto –lehdessä, Podium –lehdessä (erikoistunut terveysteknologiaan ja lääkealaan), Helsingin Sanomissa, Historia –lehdessä, Vihreässä Langassa, Sociuksessa, Seurassa, Annassa, Bisnes-fi –lehdessä, Yliopisto-lehdessä ja Tiede-lehdessä.