…eli kerro avoimen nettikyselyn tuloksista oikein.

”Tutkimus toteutettiin internetissä” on tuttu loppukaneetti tutkimusuutisessa. Lause ei kuitenkaan sinällään kerro vielä mitään tutkimuksen luotettavuudesta ja tulosten yleistettävyydestä.

Tieteellinen, otoksen pohjautuva kyselytutkimus voidaan toteuttaa ja nykyään usein toteutetaankin internetin kautta. Silloin otokseen valikoituneille lähetetään sähköpostiin henkilökohtainen linkki kyselylomakkeeseen. Vastaaja klikkaa lomakkeen auki, täyttää sen, klikkaa enteriä ja lomake palautuu tutkijalle.

Tutkija näkee, ketkä otokseen kuuluvat ovat vastanneet. Kyselylle voidaan laskea vastausprosentti ja tutkija pystyy arvioimaan, kuinka luotettavaa tietoa kyselyllä saadaan eli toisin sanoen kuinka hyvin vastanneet edustavat sitä joukkoa, josta otos on poimittu.

Avoin nettikysely on toinen asia – tai itse asiassa mikä tahansa avoin kysely.

Hesari teki yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa niin sanotun köyhyyskyselyn, jonka yhdeksi tulokseksi uutisoitiin, että iso osa hyvätuloisista on sitä mieltä, että köyhyys on ihmisen oma vika.
Vastaajia pyydettiin myös kertomaan vapaamuotoisesti ajatuksiaan köyhistä. Ja vastauksiahan tuli: köyhät ovat epäsiistejä, eivät pysty huolehtimaan itsestään, köyhyys on henkistä. Ja niin edelleen.

Kysely toteutettiin avoimena nettikyselynä. Toisin sanoen kuka tahansa köyhyydestä jotakin mieltä oleva saattoi kyselyyn vastata.

Avoimen kyselyn kohdalla on mietittävä todella tarkkaan, keitä vastaajat ovat ja mikä heidän motiivinsa vastaamisen voivat olla.

Ensinnäkin on todennäköistä, että sellaiset vastaavat, joilla on jotakin sanottavaa kyselyn aihepiiristä.

Jos esimerkiksi kysyt, oletko kokenut katuväkivaltaa, niin on todennäköistä, että sitä kokeneet haluavat jakaa kokemuksensa. Sitä vastoin, jos kokemuksia ei ole, niin moniko meistä viitsii klikata lomakkeen auki ja kertoa asian? Tästä kyselystä emme siis todellakaan saa tietoa katuväkivallan yleisyydestä!

Minkälaista tietoa avoimen nettikyselyn kautta sitten voi saada?

Ehkä vastaajia pyydettiin kuvailemaan kokemuksiaan katuväkivallasta. Tällaisista asioista saamme kyllä tietoa – siis sisällöllistä tietoa.

Ehkä heitä pyydettiin kertomaan paikoista, joissa he ovat nähneet tai kokeneet väkivaltaa julkisella paikalla. Tämä on paitsi sisällöllistä, myös jossain määrin määrällistä tietoa. Jos jotkut paikat saavat paljon mainintoja, niin voidaan melko luotettavasti päätellä, että niissä paikoissa on suurempi riski joutua katuväkivallan uhriksi.

Jotain voi päätellä siitäkin, missä linkki tutkimukseen oli. Minkälaisia ihmisiä sivuilla voi olettaa vierailevan? Jos esimerkiksi nuoria, niin nuorten hengailupaikat luultavasti painottuvat katuväkivaltavastauksissa. Hesarin lukijoista keskimääräistä useampi taas saattaa olla hyvätuloinen.

Olennaista on, että tutkimuksesta osataan kertoa oikein: ei tehdä määristä johtopäätöksiä silloin kun niitä ei voi tehdä. Jos päivälehti kysyy, pitäisikö hallituksen erota, niin ei ole mitään keinoa päätellä, kumpi ryhmä intoutuu vastaamaan, hallituksen puolustajat vai siitä eroon haluavat.

Hesarinkaan köyhyys -kyselystä ei olisi missään nimessä saanut tehdä määrällisiä yleistyksiä: tiedämme, että jotkut rikkaat ajattelevat köyhistä niin kuin lehti uutisoi. Koska kyselyyn saattoi vastata kuka tahansa, on mahdollista – ja todennäköistäkin – että ne rikkaat, joilla on voimakas mielipide köyhyydestä, intoutuvat vastaamaan. Maltillisemmin ajattelevat eivät vastaa.

Tavallaan kysely ei tuonut oikein mitään uutta tietoa: jo aikaisemmin tiedettiin, että jotkut rikkaat (ja muutkin ihmiset!) ajattelevat, että köyhyys on köyhän oma vika.